Tekstit

Blinded by the light (2019)

Kuva
Normaalista poiketen fiilistelyvuorossa on elokuva, joka ei vielä löydy Netflixistä, mutta sen verran hyvä leffa on kyseessä, että tästä oli pakko laittaa muutama rivi tänne blogiin 😎 Eletään 80-lukua Englannissa, Lutonin kaupungissa. Nuori pakistanilaistaustainen Javed elää keskellä haastavia rodullisia ja taloudellisa aikoja. Paetakseen ahdistavaa arkea, Javed kirjoittaa mielellään runoja ja koettaa saada aikaiseksi kasaripoppibiisiä varten sanoituksia kaverinsa bändille. Keskelle harmaata arkea kuitenkin alkaa paistaa aurinko, kun Javed saa käsiinsä Bruce Springsteenin C-kasetteja. Miehen laulut sytyttävät nuoren kirjoittajan sydämen ja muutoksen tuulet alkavat puhaltaa hänen elämässään. Kyseessä on vahva kasvutarina, jossa etsitään omaa itseään ja rikotaan rajoja. Vahvasti eletään siinä tutussa paineessa, jossa vastakkain ovat yksilön omat toiveet ja muiden odotukset. Draamaa ja komediaa elokuvassa on hyvässä tasapainossa eikä kyyneliltäkään voitu välttyä. Tarinaan oman h

Green Book

Kuva
Vuoden 2019 Oscar-voittoja tahkonut Green Book oli jokin aika sitten tipahtanut Viaplay-palveluun, joten enää ei ollut syytä jättää katsomatta. Leffa kertoo kahden miehen roadtripistä halki Amerikan etelävaltioiden. Pianisti Don Shirley (Mahershala Ali) palkkaa Tony Lipin (Viggo Mortensen) kuskikseen konserttikiertueelleen, joka siis kulkee läpi rasistisimman Amerikan. Elokuvan tarina on todella hyvä ja soljuu eteenpäin kuin virkistävä lähde. Rasismi on leffan kantava teema ja se tuodaan hyvin esille 60-luvun rotuerottelun kautta. Vaikka hallinnon tasolla vastaavaa ei enää ole (tai pitäisi ainakaan olla), on surullista todeta, että samankaltaiset ongelmat ovat säilyneet. Siksi elokuva on tärkeä. Tarinasta olisi tosin saanut enemmän irti, jos elokuvassa olisi keskitytty enemmän kuvaamaan Donin matkaa ja kokemuksia.  ⭐⭐⭐⭐ (Viaplay) - Kaitsu

Locke & Key

Kuva
Locke & Key -sarjan keskiössä on kolme sisarusta, jotka muuttavat isänsä suvun kartanoon traagisen tapahtuman jälkeen, jonka seurauksena isä on saanut surmansa. Pian muuton jälkeen alkaa paljastua, että perheen isän menneisyys on täynnä salaisuuksia. Mysteerien tietä valaisevat erilaiset taika-avaimet, joilla on erilaisia vaikutuksia ja voimia. Mitä pidemmälle nuoret sukeltavat isänsä menneisyyteen ja avainten ihmeelliseen maailmaan, sitä selkeämmäksi kuva heitä uhkaavasta voimasta käy. Vaikka sarja ajoittain tuntuu haparoivan kohdeyleisönsä kanssa ja sortuu muutman kerran ihmeellisiin juonenkäänteisiin, on se erittäin kiinnostava ja hyvin toteutettu. Taika-avaimet itsessään ovat mukavan piristävä tuulahdus sormusten, hansikkaiden ja sauvojen hallitsemaan taikaesineiden maailmaan. Sarjan ensimmäinen kausi antaa vahvan pohjan jatkolle ja tarinan rakentelulle on paljon hyvää materiaalia varastossa. Toista kautta odotellessa voi tsekata sarjakuvan, johon sarja perustuu. 🌟🌟🌟

Aquaman

Kuva
Aquaman. Vuonna 2018 ensi-iltansa saanut James Wanin ohjaama sekä David Leslie Johnson-McGoldrickin ja Will Beallin käsikirjoittama yhdysvaltalainen supersankarielokuva. Pääosissa ovat mm. Jason Momoa, Amber Heard ja Willem Dafoe. Elokuvassa Arthur Curryn on palattava Atlantikseen noustakseen oikeaksi kuninkaaksi ja estääkseen veljeään Ormia julistamasta sotaa ihmisiä vastaan. Näyttelijät olivat hyviä, mutta juoni oli todella sekava. Tarvitsee siis katsoa ajatuksen kanssa pysyäkseen "kärryillä". (Netflix) ⭐⭐⭐ - Sarjatoonari

Syke (kaudet 1-4)

Kuva
Syke. Kaudet 1-4 Syke seuraa neljää hoitajaa kuvitteellisen sairaalan traumaosastolla. Sarjan päähenkilöillä on kinkkisiä tilanteita sekä yksityiselämässään että sairaalan sykkeessä. Pääosissa sairaanhoitajina nähdään Iina Kuustonen, Tiina Lymi, Leena Pöysti ja Lena Meriläinen. Sairaalasarjoja rakastaville aivan mahtava, menoa ja erilaisia tehtäviä joka jaksossa! Näyttelijät on osattu valita juuri oikeisiin rooleihin. (Yle Areena) ⭐⭐⭐⭐⭐ - Sarjatoonari

Klaus

Kuva
Itsekkään postinkantajan ja sulkeutuneen leluntekijän välille syntyvä ystävyys tuo ilonpilkahduksia kylmään ja synkkään kaupunkiin, jossa niitä kaivataan kipeästi. Elokuva oli mielestäni aika raju 7+, juoni oli silti mielestäni hyvä ja päättyi lopulta hyvin. Elokuva kulki sujuvasti eteenpäin. Ääninäyttelijät olivat hyvät hahmoihin. ⭐⭐⭐⭐ (Netflix) - Sarjatoonari

The Hot Zone

Kuva
The Hot Zone on 6 jaksoinen tositapahtumiin perustuva sarja. Sarja kertoo Ebolasta, tappajaviruksesta joka rantautui Yhdysvaltoihin 1989. Tarina kertoo viruksen ensiuhreista ja sen leviämisestä Afrikasta Yhdysvaltoihin. Sarja oli erittäin mielenkiintoinen sillä siitä sai hyvin tietoa ja mukavan lyhyt, odotan kyllä jatkoa! Sarja kulki sujuvasti eteenpäin ja näyttelijät osasivat hommansa erittäin hyvin. Sarja nosti jonkun verran tunteita pintaan ja pisti miettimään kuinka pienestä elämä on kiinni. ⭐⭐⭐⭐ (Ruutu+) - Sarjatoonari